top of page

LIITY

Haluaisitko olla mukana tukemassa ainutlaatuista taidekasvatustyötä Suomessa ja ulkomailla?

 

Tulemalla mukaan Lasten klasari ry:n toimintaan voit olla muuttamassa nykyistä kehityssuuntaa; toisin kuin yleisesti ajatellaan, tämän päivän lapset ja nuoret voivat olla myös tulevaisuudessa klassisen musiikin kuuntelijoita ja konsertissa kävijöitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Voit tukea Lasten klasari ry:n toimintaa maksamalla kannatusjäsenmaksun tai tukea yhdistystä haluamallasi tavalla.

 

Yhdistyksen sääntöjen mukaan toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta, toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan rahankeräyksiä ja arpajaisia, järjestää maksullisia kulttuuritilaisuuksia ja -tapahtumia sekä perustaa rahastoja ja säätiöitä.

 

Mikäli haluat  liittyä kannatusjäseneksi, tulla mukaan toimintaan tai tukea muulla tavalla taidekasvatustyötä Lasten klasari ry:n kautta, otathan meihin yhteyttä: lastenklasari@gmail.com, p. 050 586 27 40

 

YKSITYISHENKILÖT voivat liittyä Lasten klasari ry:n kannatusjäseneksi.

Kannatusjäsenmaksun suuruus vapaaehtoinen, kuitenkin vähintään 20 €/ vuosi.

 

YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT voivat liittyä Lasten klasari ry:n kannatusjäseneksi.

Kannatusjäsenmaksun suuruus on vapaaehtoinen, kuitenkin vähintään 40 €/ vuosi.

 

Lähetä meille yhteystietosi (nimi, osoite, puhelinnumero), niin saat sähköpostitse Lasten klasari ry:n säännöt sekä tilinumeron, johon voit maksaa jäsenmaksusi.

 

Sellisti Jussi Makkonen YLE TV 1 iltauutisissa 13.3.2013
Sellisti Jussi Makkonen Huomenta Suomessa 21.9.2012
bottom of page